Eduskunnan istuntojen verkkolähetykset alkavat syksyllä
Useiden maiden parlamenttien istuntoja voi seurata suorina videolähetyksinä netissä. Suomessa näin ei vielä ole, mutta tilanne on pian muuttumassa.
“Tämän hetken tavoiteaikataulu on käynnistää istuntojen suorat verkkolähetykset syyskuussa 2008″, kertoo verkkotuottaja Petteri Nyman eduskunnasta. Alkuperäinen tavoite oli aloittaa kaikki täysistunnot kattavat lähetykset jo vuotta aiemmin. “Valitettavasti salijärjestelmän käyttöönoton viivästyminen siirsi myös verkkolähetysten ajankohtaa.”
Nymanin mukaan tarkoitus on, että lähetykset ovat myös arkistoituina saatavissa eduskunnan Internet-sivujen kautta.
Kansanedustaja Jyrki Kasvin (vihr.) mielestä täysistuntojen suoriin verkkolähetyksiin on tarvetta. “Tärkeintä ei ole kuitenkaan webcasting vaan puheenvuorojen arkistointi, että edustajat ja toimittajat ja blogaajat voivat viitata itse puheenvuoroon puhetekstin asemesta”, Kasvi toteaa. “Luulen, että tämä tulee vaikuttamaan yksittäisten poliitikkojen suosioon aika lailla. Puhetaidon merkitys kasvaa.”
Muualla myönteisiä kokemuksia
Monissa muissa maissa, esimerkiksi Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa, parlamentin istuntojen suorat verkkolähetykset ovat jo arkipäivää.
Uuden-Seelannin edustajainhuoneen televisiointipalveluista vastaavan virkamiehen Carol Rankinin mukaan sekä itse parlamentti että suuri yleisö ovat olleet tyytyväisiä parlamentin webcasting-järjestelmään. Ihmiset seuraavat lähetystä ja pysyvät kanavalla tilastojen mukaan usein yli kaksi tuntia.
“Tietysti se oli kallis rakentaa”, hän kertoo. “Asensimme kokonaisen digitaalisen televisiointijärjestelmän, eli webcasting on vain osa sitä. Meillä on kahdeksan robottikameraa istuntosalissa ja lähetyksestä vastaa tiimi joka hienosäätää kameroita, valitsee mitkä kamerat ovat lähetyksessä tietyllä hetkellä, ja huolehtii grafiikasta ja otsakkeista katsojille.”
Verkkolähetykset tulossa myös valtuustoihin
Meillä Suomessa verkkolähetyksiä on kokeiltu ainakin metrokeskustelun yhteydessä Espoon valtuustossa, jonka jäsen kansanedustaja Kasvikin on. Hän valittelee, että muita valtuuston kokouksia ei lähetysten piirissä vielä ole ollut. “Valtuuston kokousten seuraaminen itseä kiinnostavien asioiden ollessa esityslistalla voisi motivoida ihmisiä muutenkin osallistumaan julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon, ehkä jopa äänestämään.”
Helsinki aloittaa valtuustonsa istuntojen suorat verkkoradiolähetykset ensi syksynä. Suorat videolähetykset on tarkoitus mahdollistaa muutaman vuoden kuluttua valtuustosalin tekniikkaa uusittaessa.
Sunnuntaitoimitus